No saatiin se pieni mies meidän luo. Mä en tiedä kuka odotti sitä eniten. Serkut, vanhemmat omaa aikaa vai minä, että pääsen hoitamaan pientä. Nyt ei saa käsittää väärin... mulla ei todellakaan tullut pienintäkään vauvakuumetta, että haluaisin omaa kolmatta lasta.Ei todellakaan. Oli ihana huomata kuinka isoja nuo omat lopulta jo on. Vajaa viisi ja kolmevuotiaat on melko omatoimisia kun yhtäkkiä saa syliinsä 9kk pikkumiehen. Onneksi tuo ukko oli lopulta kotona viikonloppuna niin mä sain keskittä pieneen vieraaseen, joka toki muhun takertuikin aika kovasti varsinkin ollessaan väsynyt. Miten rakas, rakas, rakas se onkaan oman veljen pieni poika.

20140426_145525_Android%20%282%29-normal

Onneksi ei oltu vielä laitettu meidän tuplarattaita pois nyt kun ei niitä itse enää juurikaan käytetä mutta nyt päästiin kätevästi liikkumaan.  Emäntä ja Päivänsäde istui tuplissa ja meidän pikku-ukko ajoi pyörällä. Käytiin tilaamassa mm. hautajaiskukkaset ukon mummon hautajaisiin. Ehkä me ei sitten niitä ihan vielä pois laitetakaan jos tuo pieni päivänsäde vierailee meillä nyt useamminkin kun on kerran todettu että tullaan juttuun. Olen suunnattoman otettu että me/minä oltiin ne joiden hoitoon päivänsäde luotettiin. Sitä ei voikaan ymmärtää miten suunnattoman iso juttu on antaa oma lapsi "vieraisiin" käsiin ennenkuin sen on itse kokenut.

IMG_20140426_141134-normal.jpg

Toi pukeutuminen ulos on taas hankalaa. Aamulla kun katsoo tosta varjosta mittaria niin et montaa astetta ole mutta kun pääsee tonne päiväkodin pihalle jossa aurinko paistaa niin voi todeta taas että lapsilla on aivan liikaa päällä. Sitten illalla kuvittelee että on edelleen lämmintä kun iltapäivän aurinko paahtaa tähän meille sisään ja saa olla verhojen takana suojassa. Lähtee hiekkalaatikolle joka onkin jo mennyt varjoon ja saa hakea ainakin itselleen lisää vaatetta päälle jos istuskelee. Tosin eilen oli taas sellanen pihareissu ettei olis tosiaan tarvinnut lenkille enää lähteä, sen verran monta juoksuspurttia sai ottaa ipanoiden perään niin kovaa ku ikinä jaloista lähtee, Se on se tyhmyys joka joukossa tiivistyy aina... välillä se tuntuu olevan jopa todella tiivistä :D

20140426_092845_Android-normal.jpg

Lauantai aamuna sain nauttia kaikessa rauhassa kupin kahvia pihalla. Emäntä ja pikku-ukko tusasi hiekkiksellä ja päivänsäde veteli hirsiä rattaissa kauempana. Meidän taloyhtiön sisäpihalla on pieni leikkialue ja porukka taloissa tullut tutuksi. Ystävyyssuhteitakin on saatu aikaiseksi. Välillä meitä on illalla varsinkin vaikka kuinka monta istumassa hiekkalaatikon reunalla lasten juostessa ympärillä ja vanhemmat yrittää tehdä taidokkaita hiekkakakkuja.

20140426_092936_Android%20%282%29-normal

Mä olin viimeviikolla suorastaan tyrmistynyt. Ostin viime kesänä elokuussa conversen pitkävartiset kengät. Otin ne nyt vasta kun pakkaset loppui, taas käyttöön talven jälkeen ja molemmat, siis MOLEMMAT kenksut rikki siitä kohtaa josta jalkaterä taipuu. Kangas kähtee sileltä purkautumaan. Ei tosiaankaan pitäisi mun mielestä mennä näissä tohveleissa. Jouduin ostamaan jotkut varakengät että sain jätettyä conssit kauppaan, josko niistä saisi vaikka rahansa takaisin tai uudet kengät. Myyjä niin maireana niitä kehui että miten kestää monta vuotta yms. Mä sitten ajattelin että, no jos sitten vähän panostan kun kerran ovat kestävät ja tiesin mukaviksi jalassa. Mulla on suorastaan vierotusoireita kyseisistä kengistä... päätin sen kunniaksi kävellä kaupunkiin asioilleni sitten korkokengissä :D Todettuani lapseni jo melko isoiksi viikonloppuna, voin palata takaisin kenkäaikaan ennen lapsia ;)

20140426_092905_Android-normal.jpg

Tähän loppuun vielä vinkki hyvästä kahvista. En tiedä yhtään mistä löytyy ja mitä maksaa kun saatiin herkkupaketti mukaan pienen päivänsäteen mukana ja siellä tämä kahvi. Jos tummapaahtoisesta ja vahvasta kahvista tykkää niin ihan nappivalinta tämä! Ihanan pehmeä mutta voimakas maku. Pitää vissiin kysäistä veljen vaimokkeelta että mistä tätä löytänyt että saa lisää kun tämä kohta jo juotu ;)

20140426_140022_Android-normal.jpg